Seinäjoki Areena

liikunta

Etusivu | liikunta

Seinäjoki Areenassa on paljon eri lajeihin soveltuvaa liikuntatilaa. Molemmissa halleissa voi harrastaa monipuolisesti sisäliikuntalajeja. Lajeina mm. salibandy, pesäpallo, jalkapallo, lentopallo, maahockey ja sulkapallo. Lisäksi tiloista löytyy joukkueille ja ryhmille tasokas kuntosali, jonka yhteydessä 66-metrinen juoksusuora.  Vuosittain joulusta maaliskuun puoliväliin A-hallissa on tekonurmi. Pelialueen (jalkapallo) koko on 100mx60m. 

Liikuntavuorot 

Liikuntavuoroja voi varata yksittäisinä vuoroina tai ns. vakiovuoroina. Vakiovuorot varataan koko kaudeksi. Kausi alkaa vuosittain elokuun alkupuolella ja päättyy huhtikuun lopulla. Tekonurmen vakiovuorot varataan tammikuun alusta maaliskuulle riippuen messuvarausten tilanteesta. Vuorot ovat varattavissa seuroille ja ryhmille. 

Turnaukset ja kilpailut

Areenan tiloissa järjestetään vuosittain lukuisia turnauksia ja kilpailuja. Monipuoliset tilat antavat järjestäjille mahdollisuuden toteuttaa vaativiakin tapahtumia. Areenassa on vuosien saatossa järjestetty monia kansainvälisen tason otteluita ja kilpailuja. Suorituspaikkojen lisäksi osallistujien ruokailut voidaan järjestää vaivatta saman katon alla. Järjestäjien on myös mahdollista hyödyntää tiloja sponsoreille ja yhteistyökumppaneille suunnattuihin palveluihin.   

Varaukset ja tiedustelut 

Areenan myyntipalvelu p. 044 550 4361 tai ota yhteyttä tästä. 

Indis-vuorot

Henkilökohtaiseen harjoitteluun tarkoitetut indis-vuorot Areenan kuntosalilla, juoksusuoralla sekä B-hallissa ovat seurojen jäsenten käytössä arkisin klo 8-16 ilman ajanvarausta ja niinä aikoina kun tiloissa ei varattuja vuoroja. Alla olevasta taulukosta näet mahdolliset varaukset.

Indis-vuoron käytön edellytyksenä on, että seura toimittaa kirjallisesti nimilistan käyttäjistä, joilla on oikeus käyttää vuoroja. Lista on toimitettava ennen vuorojen aloittamista Areenan myyntipalveluun osoitteella pia.rauhala(a)seinajoki.fi. Areena laskuttaa indis-vuorojen käytöstä suoraan seuroja 7,00 euroa hlö/krt/tila. Hinta sisältää tilan käytön ja arvonlisäveron 10%.

Indis-vuoroon tulija:

  • ilmoittaudu Areenan myyntipalveluun (A-halli) ja kuittaa nimesi listaan
  • kuittausta vastaan saat avaimen, jolla pääset tiloihin
  • palauta avain vuorosi jälkeen myyntipalveluun

Huomioithan, että vuoron käyttöaika on klo 8-16 ja avain tulee palauttaa viimeistään klo 16 myyntipalveluun.

Areenan myyntipalvelu p. 044 550 4361. 

Indis-vuorot VIIKKO 5

KloMaanantaiTiistaiKeskiviikkoTorstaiPerjantai

8.00-8.30

Tiistaina hallissa messurakentamista eli ei lyöntivuoroja, mutta kuntosalille ja juoksusuoralle pääseeKeskiviikkona hallissa messurakentamista eli ei lyöntivuoroja, mutta kuntosalille ja juoksusuoralle pääseeTorstaina koko halli varattu, ei mitään Indis-vuoroja koko päivänäPerjantaina koko halli varattu, ei mitään Indis-vuoroja koko päivänä

8.30-9.00

9.00-9.30

9.30-10.00

10.00-10.30
10.30-11.00
11.00-11.30
11.30-12.00
12.00-12.30
12.30-13.00
13.00-13.30
13.30-14.00
14.00-14.30
14.30-15.00
15.00-15.30Kuntosali ja juoksusuora varattuna
15.30-16.00Kuntosali ja juoksusuora varattuna

Urheiluseurojen vakiovuorot -vuoromuutokset

A-halli

Seuraavina ajankohtina ei ole vakiovuoroja:
27.1. – 4.2.

B-halli

Seuraavina ajankohtina ei ole vakiovuoroja:

25.1. klo 8 – 26.1. klo 14.30

28.1. – 3.2.

26.3.

2.4. – 6.4.

18.4. – 21.4. (pääsiäisen aika)

Vuoroja ei ole hallissa, kuntosalilla eikä juoksusuoralla.